Anna Ström

Anna Ström

Koiran nimi, rotu ja ikä:
FIN AVA Agree Enni Emilia, "Elli", shetlanninlammaskoira, 8,5 vuotta.

Kotipaikkakunta:
Kuopio

Seura:
Hukka-Putki

1. Kuinka agility-urasi alkoi?
Aloitimme agilityn Ellin kanssa yhdessä alkeiskurssilta vuonna 2002, Ellin ollessa 1-vuotias. Kisasimme ensimmäisen kerran vuonna 2003. Kehityimme pikku hiljaa ja varsinainen ”menestyminen” polkaistiin käyntiin vuonna 2006, kun ensimmäisen kerran pääsimme maajoukkueeseen.

2. Miksi valitsit juuri agilityn?
Aloitimme Tokolla, mikä oli meille liian hidas tempoista. Agility vaikutti hauskalta lajilta ja hurahdimmekin molemmat lajiin ihan saman tien sitä kokeiltuamme.

3. Miten ja kuinka usein harjoittelette?
Harjoittelemme läpi vuoden kerran viikossa ryhmän mukana, jossa kukin vuorollaan suunnittelee treenin. Kesällä harjoitellaan välillä kaksikin kertaa viikossa. Jos viikossa on kaksi treenipäivää, toinen on aina kevyempi ja painottuu vain johonkin tiettyyn osa-alueeseen, kuten kontakteihin, pujotteluun tai tiettyyn ohjausharjoitukseen.

Minulla on toinenkin sheltti (Ada, Smart Move Quickstep), jolle olen alkanut pikkuhiljaa siirtää painopistettä harjoittelussamme. Treenaan molemmilla koirilla aina samassa ryhmässä.

4. Miten valmistaudutte kisaan? Kerro pari toimivaa vinkkiä
Minulla on tapana yrittää jaksottaa kilpailuvuotta. Saatamme esim. talvella hakea vauhdin mahdollisimman kovaksi ja hioa sitten kevättä ja kesää kohti yhteistyötä ja tarkkuutta varmemmaksi. Lisäksi jokaisella kisalla on usein painopisteensä. Ne voivat olla esimerkiksi kontaktit, varmuus tai nopeus.

Mielestäni kilpailuissa rutiinit ovat tärkeitä. Kaikki lähtee siitä kuinka ruokit koiran, milloin saavut kisapaikalle, lämmittely ajankohta, rataantutustuminen ja valmistautuminen starttiin. Rutiinit oppii vaan kisaamalla ja kokeilemalla.

5. Mieleenpainuvin kilpailukokemuksesi?
Kaikki maajoukkue-edustukset ovat olleet huikeita. 2008 kilpailut kotikisoissa ovat kuitenkin varmasti painuneet syvimmin mieleen. Unelma kilpailemisesta kotiyleisön edessä oli suuri ja sen tavoittaminen hienoa!

6. Kuinka rentoudut ja palkitset itsesi ja koirasi kisojen jälkeen?
Saunomalla ja syömällä kunnolla. Koira saa hyvän jäähdyttelylenkin ja pääsee kainaloon sohvalle.

7. Onko sinulla esikuvia agilityssa tai muissa koiraurheilulajeissa?
Paljon. Näistä monien ihmisten kanssa olemme kilpailleet samassa joukkueessa maailmalla.

8. Miksi Suomi menestyy maailmalla koiraurheilulajeissa vuodesta toiseen?
Olemme sisukasta kansaa, joka on valmis tekemään töitä menestymisensä eteen. Meillä on kova taso maan sisällä, joten maailmalle kilpailemaan pääsevät koirakot ovat takuulla menestyksekkäitä myös Suomen ulkopuolella.

9. Mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon aloittaessaan agilityn?
Aloita harrastaminen turvallisesti osaavien kouluttajien johdolla kotipaikkasi seurassa. Muista, että agilityn on tarkoitus olla hauskaa sekä ohjaajalle että koiralle. Koiran motivoiminen sopivalla tavalla on tärkeää. Iloinen ja työhaluinen koira on paras harrastuskaveri!