Hanna-Lena Väätäjä

Hanna-Lena Väätäjä

Koiran nimi, rotu ja ikä:
Ilona, Borderterrieri, 8v

Kotipaikkakunta:
Tornio

Seura:
Tornion kennelkerho (TORKK)

1. Kuinka agility-urasi alkoi?
Sain 10-vuotiaana Ilonan ja kasvattajan kautta eksyin agilityn alkeiskurssille, en muista että miksi juuri minä aloin perheestämme harrastamaan lajia : )

2. Miksi valitsit juuri agilityn?
Kun menin alkeiskurssille en edes kunnolla tiennyt mitä agility on, mutta hyvin se on mukanaan vienyt! Vauhdikas laji ehkä vetää puoleensa.

3. Miten ja kuinka usein harjoittelette?
Tavallisena kisakautena kerran viikossa, mutta kesäisin ja arvokisojen aikaan enemmän. Ohjatut treenit ovat kerran viikossa.

4. Miten valmistaudutte kisaan? Kerro pari toimivaa vinkkiä!
Treenaamalla kovasti, riippuu mihin kisoihin ollaan menossa, mutta yleensäkin arvokisoihin aikaan tulee treenattua tiiviimmin kuin tavallisena kisakautena. Koiran kanssa on kuitenkin myös tärkeää touhuta yhdessä kaikkea muutakin kuin agilitya, silloin ohjaajan ja koiran välinen side pysyy hyvänä, mikä on hyvin tärkeää!

5. Mieleenpainuvin kilpailukokemuksesi?
MM-karsinnat ja SM-kisat jäävät aina hyvin mieleen, liekö jännityksellä vaikutusta : ) Sitten vuoden 2006 PM-kisat oli mahtava kokemus. Olin itsekin silloin vielä aika nuori ja kisoihin tuli äkkilähtö varasijapaikalta.

6. Kuinka rentoudut ja palkitset itsesi ja koirasi kisojen jälkeen?
Oikeastaan kisojen jälkeen jatkuu aina tavallinen treenikausi, tietenkin paripäivää lepoa rankkojen kisojen jälkeen. Jos koira vaikuttaa olevan jumissa saa se hieronnan : ). Itseäni koiran kanssa kisaaminen palkitsee, luulen että myös koiraakin!

7. Onko sinulla esikuvia agilityssa tai muissa koiraurheilulajeissa?
Tietenkin on paljon sellaisia joiden ohjaustyyli vetoaa minuun ja tekee vaikutuksen : ).

8. Miksi Suomi menestyy maailmalla koiraurheilulajeissa vuodesta toiseen?
Voisiko olla syynä kehittynyt koulutus ja emme pidä vain yhdenlaista ohjaustyyliä oikeana vaan osaamme ottaa vastaan erilaisia neuvoja ja sisäistää ne itselle sopivat.

9. Mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon aloittaessaan agilityn?
Hyvä on ennen agilityn alkeiskurssille menoa luoda hyvä suhde koiraansa. Sillä saa todella hyvän alun agilityä varten! Jos haluaa pärjätä on juuri koiran ja ihmisen välinen suhde erittäin tärkeä.