Iida Koskelainen

Iida Koskelainen

Koiran nimi, rotu ja ikä:
Soolo, Black Shepard’s Emerald Solo, shetlanninlammaskoira, 5 vuotta.

Kotipaikkakunta:
Kouvola

Seura:
KK-99

1. Kuinka agility-urasi alkoi?
Loppuvuodesta 2002 kävin seuraamassa kaverin agilityharjoituksia ja alkuvuodesta 2003 pääsimmekin vanhemman koirani Shammyn kanssa mukaan KSSKn alkeiskursille.

2. Miksi valitsit juuri agilityn?
Itse en edes muista kuinka ajauduin agilityn pariin, mutta veikkaan ihastuneeni lajin vauhdikkuuteen.

3. Miten ja kuinka usein harjoittelette?
Soolon kanssa treenataan 1-2 kertaa viikossa. Pyrin pitämään treenit mahdollisimman monipuolisina, painottaen niin koiran estevarmuutta, teknistä osaamista ja oman ohjauksen selkeyttä.

4. Miten valmistaudutte kisaan? Kerro pari toimivaa vinkkiä!
Kisapaikalle pyrin saapumaan aina hyvissä ajoin, puolisentoista tuntia ennen ensimmäistä rataantutustumista. Sen jälkeen soittimesta napit korville ja pitkälle lämmittelylle!

5. Mieleenpainuvin kilpailukokemuksesi?
Ehdottomasti Itävallan MM-kilpailut. Fiilis kisoissa oli aivan omaa luokkaansa ja kilpaileminen siellä oli aivan uskomattoman hienoa. Kisafiilis, minkä tahtoo päästä kokemaan vielä useasti.

6. Kuinka rentoudut ja palkitset itsesi ja koirasi kisojen jälkeen?
Kisapäivinä emme kisojen jälkeen tee oikeastaan mitään vain ollaan ja möllötetään.

7. Onko sinulla esikuvia agilityssa tai muissa koiraurheilulajeissa?
Sen kummempia esikuvia ei ole, mutta Dammin Jennyn tapa toimia omien koirien kanssa on mielettömän hienon ja ihailtavan näköistä!

8. Miksi Suomi menestyy maailmalla koiraurheilulajeissa vuodesta toiseen?
Suomessa tehdään koirien kanssa hyvää ja järjestelmällistä työtä. Täällä osataan tehdä nöyrästi ja isolla innolla.

9. Mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon aloittaessaan agilityn?
Agilityssä pitää olla hauskaa ja pitää osata nauttia tekemisestä, silloin siitä saa eniten irti!